Valintoja ja vaikeita päätöksiä

Kolme kuukautta Guatemalan matkasta!? Tarkoitukseni ei ollut hylätä blogiani näin pitkäksi aikaa, joskus vain elämä vie mennessään ja näin tässä taisi juuri käydä. Huomasin myös, että mitä kauemmin aikaa kului matkasta, sitä vaikeampi oli tarttua taas ”kynään” ja käsitellä kokemuksia. Kirjoitimme kaikki matkalla päiväkirjaa, jokainen omaa ja lisäksi yhteistä blogia jota voi lukea vielä Kapuan sivuilta. Omasta päiväkirjastani haluan jakaa pari otetta matkanvarrelta.

”Tiistai 9.4.2013 – Vaikea olisi ollut varautua tämän päivän tunnelataukseen. Päivä pienten alakoululaisten kanssa oli ehdottomasti tähän asti upein ja hauskin kokemus. Leikit, laulut, naurut, pelit, halit ja ilon kiljahdukset olivat niin vilpitöntä ja molemminpuolista hauskanpitoa, että tunnen itseni todella onnekkaaksi ja iloiseksi saadessani olla mukana tällaisessa projektissa”.

”Torstai 11.4.2013 Panajachel – Xela. Matka Tajumulcolle alkaa. Pitkän ja jopa hieman toiveikkaan yön jälkeen elättelin toiveita vielä kiipeäväni Tajumulcolle, mutta vatsa ja yleinen kunto kertoivat ettei se olisi järkevää ottaen huomioon loppureissu. Jäimme Annun kanssa Xelaan lepäämään kun muu retkue jatkoi matkaa. He nousisivat illalla vielä Tajumulcon leiriin. Haikein mielin saatoimme porukan matkaan ja siirryimme toipumaan hotelliin. Vaikea päätös osoittautui lopulta parhaaksi”.

kuva: Annukka Helander

kuva: Annukka Helander

Kapua Guatemala keräsi upeat yli 65 000 euroa. Kiitos kaikille tukijoille! Matkan jälkeen olen pohtinut paljon mitä kaikkea olen oppinut ja mitä haluan seuraavaksi. On vaikea pukea sanoiksi kaikkia niitä tunteita jotka ovat myllänneet mielessä. Olen tullut monen asian saattelemana eräänlaiseen risteykseen elämässäni ja Kapua on osaltaan auttanut minua ymmärtämään kuinka tärkeää on kuunnella itseä ja tehdä valintoja jotka tuntee itselleen parhaaksi, tehdä asioita joita rakastaa.

Mihin elämä viekään, yritä muistaa aina olla rohkea ja tavoitella unelmia. Olen suunnattoman kiitollinen kaikista niistä ihanista ja rakkaista ihmisistä joihin olen saanut tutustua tällä matkalla. Olette opettaneet niin paljon hienolla työllä ja elämänasenteella. Tiedän, että kohtaamme vielä jossain matkalla maailman huipuille 🙂 Pitäkää huoli itsestänne ja rakkaistanne …and keep chasing those dreams!

En haluaisi jättää kirjoittamista, mutta toistaiseksi tämä blogi hiljenee taas joksikin aikaa. Seuraavaan kertaan!

atitlan sunrise

Kapua Guatemala matkapäiväkirja
http://www.kapua.fi/kapua-guatemala/matkapaivakirja/

Kapua blogissa lisää kapuajien tunnelmia myös matkan jälkeen.
http://www.kapua.fi/category/blogi/

 

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s